Viimeinen kurssiblogi - jos vertaan ensimmäisen blogin synnytystuskiin niin on tämä jo huomattavasti helpompaa.Oikeastaan näistä blogin kirjoittamisista tuli kaikkein mukavin vaihe tehtävien tekemisessä.

Kuten profiilissani mainitsen en lähtenyt tälle kurssille mukaan intoa puhkuen mutta kiinnostuneen uteliaana. Ajattelin että viisi papukaijamerkkiä olisi jo hyvä saavutus. Nyt on yhdeksän plakkarissa ja kymmenes nurkan takana. Kannattiko? Kyllä kannatti, vaikka 2,5 kuukauden matka ei ollut aina helppoa. Kurssiesittelyssä mainittiin että tehtävien tekoon kuluu n. 3-4 tuntia viikossa ->totuus: koko valveillaoloaika  Tehtävännosta lähtien alitajunta rupesi työstämään aihetta, sisimmässä tiesi ja lopussa luotti siihen että kyllä sieltä jokin välähdys vielä tulee mutta joskus meni tiukoille kun päivät kuluivat eikä mitään saanutkaan aikaiseksi.

Melkein kaikki kurssilla oli minulle uutta: facebook (ryhmät ym.), twitter, videoiden tai muunlaisten esitysten teko verkossa, verkkokeskustelussa mukanaolo, ryhmäkirjoittaminen google documentissa. Näistä tiedän nyt siis enemmän ja joihinkin juttuihin syttyi jonkinlainen pieni palo sisimmässä. Jos nyt osaan tehdä kuva+teksti -esityksen Slideshareen niin kai minä ehkä oppisin tekemään videoesityksenkin. Minulle jäi vahvasti mieleen 2. tehtävän lopun hartaus Oulun srk.yhtymän tekemänä jossa elävien kuvien kanssa oli puhuttelevia raamatunlauseita. Jospa tuollaisia meidänkin nettisivuille...

Vaikeinta oli englanninkieliset Slidesharet ja twitterit..minulle olisi pitänyt kertoa että "rekisteröityminen" tarkoitta samaa kuin tilin luominen. Ja en vielä nytkään käsitä miksi antamani käyttäjätunnus ja salasan eivät voineet kelvata toisella kertaa?! Noo, näihin löytyi kyllä luonnollinen selitys, ihan itsestä! Omat aikuiset lapset olivat apuna joissakin kaikkein kinkkisimmissä teknisissä asioissa.

Toisiin kurssilaisiin syntyi ihan alkumetreillä kiintoisa suhde. Profiilien luomisen jälkeen tulleet ensimmäiset kommentit avasivat lisää tietä kaverin luo. Tehtävien kommentointi kasvatti lisää yhteisöllisyyttä. Jos blogikommentteja ei olisi annettu/saanut, olisi tehtävien suorittamisesta jäänyt jokin olennainen pois. Kun oli tottunut siihen että oli muihin kurssilaisiin nähden aika läpinäkyvällä paikalla niin homma alkoi pelata paremmin. Joskus oikein odotti että pääsee katsomaan millälailla se ja se tyyppi on tehtävän suorittanut. Ja blogien lentävät ajatukset saivat hyvälle mielelle. Mielestäni joissakin blogikommenteissa uskalsin rohkeammin antaa palautetta sekä rohkaista toisia. Omista tehtävistä saamani palautteen merkitys kasvoi joka kerta. Ne kertoi että oli sentään jotain osannut tehdä oikein ja kriittisen palautteen otin opikseni. Hienointa oli jos kuvilla tai tekstillä oli onnistunut saamaan jonkun toisen hetkeksi pysähtymään, ajattelemaan tai jopa samaistumaan.  Ensimmäisessä blogissani miettimäni ajatus siitä kuinka omaa sisintä uskaltaa somessa avata, tuntuikin matkan varrelta luonnollisemmalta kuin vastahakoiselta.

Itse tehtävien suorittamiseen minulla oli oma tyylini: tein jokaisen kurssitehtävän oman ymmärrykseni mukaan, en halunnut nähdä tai lukea chatissa ennalta minkäänlaisia suunnitelmia muilla tehtävän suorittamisen suhteen on. Vasta kun oma oli valmis, menin katsomaan ja kommentoimaan muiden aikaansaannoksia. Näin halusin testata itsessäni sen, että tosiaan pystyn oman mielikuvituksen ja luovuuden avulla tekemään jotain minun näköistäni.

Kurssi 2. tehtävän annossa näytettiin Terhin ja Karoliinan video jonka lopussa Karoliina sanoo: "Mä olen ihan varma että tää kurssi muuttaa sun elämän". Ajattelin tuolloin että noinkohan vaan. Kahdeksannen tehtävän tullessa julki minulle tuli täys black out. Halusin ihan tosissani lopettaa kurssin, seitsemän papukaijamerkkiä olisi kelvannut oikein hyvin. Tein tässä poikkeuksen ja kävin katsomassa kurssitovereiden chat-keskustelua sorsastamisesta mutta en ymmärtänyt mitä he siitä puhuivat. En myöskään kehdannut omaa tyhmyyttäni chatissa paljastaa. Siinä tilanteessa kävin katsomassa uudelleen samaisen videon ja kuuntelin taas loppuun: "Tämä kurssi tulee muuttamaan elämäsi.."..ajattelin että jos tänne asti on lintulaudalta lennetty niin periksi ei anneta. Tämä vastahakoinen sorsastus-tehtävä poiki lopulta Enkelikahvila-ajatuksen, joten mitä lie johdatusta mutta aika hieno lopputulos. Kun sittten luin muiden blogeja sorsastamisen vaikeuksista niin ymmärsin että oli se ollut muillekin vaikeaa.

Sinänsä Lintulaudan perusidea on hyvä. Kurssitehtävä on hyvin jaoteltu ja taustatietoa hyvin annettu. Mutta jotenkin mietin että 2,5 kuukautta on pitkä aika koska kurssi piti ehkä liian tiiviisti otteessaan koko ajan. Ja tälle ajalle osui isoja työjuttuja, lomaviikkoja ym. Mutta tietysti onnistumisen tunteet, mukavat palautteet loivat uskoa ja tsemppasivat eteenpäin. Chattailu-mahdollisuus oli hyvä olla, mutta rohkeasti opettajalle esitetty kysymys ja siihen saatu sähköpostivastaus antoi parhaan opin. Siitä isot kiitokset.

Kiitän lopuksi tehtävien lopussa olleista hartauksista. Ne ovat olleet hienosti erilaisia ja omalla tavallaan opettavaisia siitä miten harrastakin some voi olla.

Kiitos myös loppusiunauksesta, olen joka kerta hiljentynyt sen vastaanottamaan, yksin tietokoneen ääressä.