Elämä on -haahuilija

Viimeinen kurssiblogi - jos vertaan ensimmäisen blogin synnytystuskiin niin on tämä jo huomattavasti helpompaa.Oikeastaan näistä blogin kirjoittamisista tuli kaikkein mukavin vaihe tehtävien tekemisessä.

Kuten profiilissani mainitsen en lähtenyt tälle kurssille mukaan intoa puhkuen mutta kiinnostuneen uteliaana. Ajattelin että viisi papukaijamerkkiä olisi jo hyvä saavutus. Nyt on yhdeksän plakkarissa ja kymmenes nurkan takana. Kannattiko? Kyllä kannatti, vaikka 2,5 kuukauden matka ei ollut aina helppoa. Kurssiesittelyssä mainittiin että tehtävien tekoon kuluu n. 3-4 tuntia viikossa ->totuus: koko valveillaoloaika  Tehtävännosta lähtien alitajunta rupesi työstämään aihetta, sisimmässä tiesi ja lopussa luotti siihen että kyllä sieltä jokin välähdys vielä tulee mutta joskus meni tiukoille kun päivät kuluivat eikä mitään saanutkaan aikaiseksi.

Melkein kaikki kurssilla oli minulle uutta: facebook (ryhmät ym.), twitter, videoiden tai muunlaisten esitysten teko verkossa, verkkokeskustelussa mukanaolo, ryhmäkirjoittaminen google documentissa. Näistä tiedän nyt siis enemmän ja joihinkin juttuihin syttyi jonkinlainen pieni palo sisimmässä. Jos nyt osaan tehdä kuva+teksti -esityksen Slideshareen niin kai minä ehkä oppisin tekemään videoesityksenkin. Minulle jäi vahvasti mieleen 2. tehtävän lopun hartaus Oulun srk.yhtymän tekemänä jossa elävien kuvien kanssa oli puhuttelevia raamatunlauseita. Jospa tuollaisia meidänkin nettisivuille...

Vaikeinta oli englanninkieliset Slidesharet ja twitterit..minulle olisi pitänyt kertoa että "rekisteröityminen" tarkoitta samaa kuin tilin luominen. Ja en vielä nytkään käsitä miksi antamani käyttäjätunnus ja salasan eivät voineet kelvata toisella kertaa?! Noo, näihin löytyi kyllä luonnollinen selitys, ihan itsestä! Omat aikuiset lapset olivat apuna joissakin kaikkein kinkkisimmissä teknisissä asioissa.

Toisiin kurssilaisiin syntyi ihan alkumetreillä kiintoisa suhde. Profiilien luomisen jälkeen tulleet ensimmäiset kommentit avasivat lisää tietä kaverin luo. Tehtävien kommentointi kasvatti lisää yhteisöllisyyttä. Jos blogikommentteja ei olisi annettu/saanut, olisi tehtävien suorittamisesta jäänyt jokin olennainen pois. Kun oli tottunut siihen että oli muihin kurssilaisiin nähden aika läpinäkyvällä paikalla niin homma alkoi pelata paremmin. Joskus oikein odotti että pääsee katsomaan millälailla se ja se tyyppi on tehtävän suorittanut. Ja blogien lentävät ajatukset saivat hyvälle mielelle. Mielestäni joissakin blogikommenteissa uskalsin rohkeammin antaa palautetta sekä rohkaista toisia. Omista tehtävistä saamani palautteen merkitys kasvoi joka kerta. Ne kertoi että oli sentään jotain osannut tehdä oikein ja kriittisen palautteen otin opikseni. Hienointa oli jos kuvilla tai tekstillä oli onnistunut saamaan jonkun toisen hetkeksi pysähtymään, ajattelemaan tai jopa samaistumaan.  Ensimmäisessä blogissani miettimäni ajatus siitä kuinka omaa sisintä uskaltaa somessa avata, tuntuikin matkan varrelta luonnollisemmalta kuin vastahakoiselta.

Itse tehtävien suorittamiseen minulla oli oma tyylini: tein jokaisen kurssitehtävän oman ymmärrykseni mukaan, en halunnut nähdä tai lukea chatissa ennalta minkäänlaisia suunnitelmia muilla tehtävän suorittamisen suhteen on. Vasta kun oma oli valmis, menin katsomaan ja kommentoimaan muiden aikaansaannoksia. Näin halusin testata itsessäni sen, että tosiaan pystyn oman mielikuvituksen ja luovuuden avulla tekemään jotain minun näköistäni.

Kurssi 2. tehtävän annossa näytettiin Terhin ja Karoliinan video jonka lopussa Karoliina sanoo: "Mä olen ihan varma että tää kurssi muuttaa sun elämän". Ajattelin tuolloin että noinkohan vaan. Kahdeksannen tehtävän tullessa julki minulle tuli täys black out. Halusin ihan tosissani lopettaa kurssin, seitsemän papukaijamerkkiä olisi kelvannut oikein hyvin. Tein tässä poikkeuksen ja kävin katsomassa kurssitovereiden chat-keskustelua sorsastamisesta mutta en ymmärtänyt mitä he siitä puhuivat. En myöskään kehdannut omaa tyhmyyttäni chatissa paljastaa. Siinä tilanteessa kävin katsomassa uudelleen samaisen videon ja kuuntelin taas loppuun: "Tämä kurssi tulee muuttamaan elämäsi.."..ajattelin että jos tänne asti on lintulaudalta lennetty niin periksi ei anneta. Tämä vastahakoinen sorsastus-tehtävä poiki lopulta Enkelikahvila-ajatuksen, joten mitä lie johdatusta mutta aika hieno lopputulos. Kun sittten luin muiden blogeja sorsastamisen vaikeuksista niin ymmärsin että oli se ollut muillekin vaikeaa.

Sinänsä Lintulaudan perusidea on hyvä. Kurssitehtävä on hyvin jaoteltu ja taustatietoa hyvin annettu. Mutta jotenkin mietin että 2,5 kuukautta on pitkä aika koska kurssi piti ehkä liian tiiviisti otteessaan koko ajan. Ja tälle ajalle osui isoja työjuttuja, lomaviikkoja ym. Mutta tietysti onnistumisen tunteet, mukavat palautteet loivat uskoa ja tsemppasivat eteenpäin. Chattailu-mahdollisuus oli hyvä olla, mutta rohkeasti opettajalle esitetty kysymys ja siihen saatu sähköpostivastaus antoi parhaan opin. Siitä isot kiitokset.

Kiitän lopuksi tehtävien lopussa olleista hartauksista. Ne ovat olleet hienosti erilaisia ja omalla tavallaan opettavaisia siitä miten harrastakin some voi olla.

Kiitos myös loppusiunauksesta, olen joka kerta hiljentynyt sen vastaanottamaan, yksin tietokoneen ääressä.

Näin keväällä kuuluukin aamupakkasilla kirmailla hankikannoilla! Mutta tässä kymppitehtävässä pitikin kirmailla kaverin kannoilla facebookissa, kiva vai ei kiva?
Henkilöistä valitsin vaklattavaksi naamkirjakaverini, Tuulia Matilaisen, jonka työelämän kustannuspaikka löytyy Tampereen tuomiokapitulista. Hän on tosi aktiivinen facebookissa joten kuukauden ajalta sai rullata sivua oikein tosissaan.
 

Hänen kannoillaan oli mielenkiintosita kulkea sillä koto-Suomen lisäksi pääsi näkemään ja kokemaan veljeskansa-Viron juttuja. Perheellä kun on asunto myös Virossa ja Suomen ja Viron väliä matkustetaan melko ahkerasti ja uutta kotia Apteegin talossa laitetaan innolla kuntoon. Tässä paikankuvaus alkuperäiskielellä: "Alatskivi asub Eestimaa idapiiril, kaugel suurematest kunstimetropolidest, nii et selle sakmeliste muuride
ja teravate tornidega loss näib esimesel pilgul ebatoene. Alatskivi loss on Eestimaa uks ilusaimaid möisahooneid ning peale renoveerimist avatud köigile
huvilistele."¨

Niinhän se menee, että se mikä koskettaa juuri ihmisen tasolla ihmisen kokoista asiaa, niin siitä tykätään. Kun Tuulia kirjoittaa: "sain rakkaan paikan ja ihmisten lämmön.." eli hän kertoo Viron asunnosta ja kohtaamistaan ihmisistä ja olosuhteista uudessa paikassa, tykkäämisiä tuli paljon. Kuvapäivitykset Viron puolelta, niin uudet kuin historialliset mustavalkokuvat ja kaikenlaiset ihmisten elinoloihin liittyvät päivitykset ovat herättäneet tykkäämistä sekä keskustelua. On niin kiva verrata asioita Suomessa ja Virossa. Kuitenkin pelkillä numeroilla mitattuna tykkäämisten ykköspaikan
vei niinkin arkinen ja tekninen asia kuin se että tuomiokapitulin työntekijät olivat saaneet uudet Lumia-kännykät käyttöönsä!
 

Musiikkia löytyy Tuulian sivuilta paljon. Ajatuksia, hyvää mieltä, nostalgisia muistoja, tilanteisiin sopiva biisi tai muuten mukava biisi  on tuotu esille. Ja aina joku biisi onnistuu herättämään kaverissakin omia muistoja.

Varsinaista jakamista oli kuukauden aikana tosi vähän, oikeastaan vain yksi eli Tampereen piispa Matti Revon pääsiäishartaus.
 

Yhteisöistä valitsin Fazerin. Niistä sivuista tykkää yli 200.000 ihmistä. Enkä ihmettele.
Mitään ihmeellistä ei ole siinä että Fazerin sivuilla on paljon reseptejä mutta hienosti yritys itse vinkkaa eri vuodenajan ym. sesongin mukaan eri reseptivaihtoehtija. Pääsiäisen alla on hyvä tuntea suursuosikin, mignon-munan historia ja nähdä videoesityksessä että herkun valmistaminen on tosiaan käsityötä!
Tältä sivulta huomasin linkin Lily.fi -sivustolla jossa Lilyn toimitus ja nimikkobloggajat tuunasivat mignon-munia. Lily.fi-sivustolta tulostin sitten mansikka-noussekakun ohjeen talteen

Resepteistä tykätään kovasti ja niitä jaetaan. Tykkäämisluvut ovat sadoissa. Fazerin sivuja ei voi kuvitellakaan ilman herkullisia kuvia. Kuvat ja videot ovat parasta. Tykkäämisten kärksijoilla oli myös ilmoitus siitä että Fazer tukee SOS-lapsikylän toimintaa, heidän tavoitteenaan on taata jokaisella suomalaiselle lapselle rakastava koti. Heittävät haasteen myös muille.

Hieno ajatus oli myös tämä: Millainen on unelmiesi kahvila? Uudistamme kahviloitamme ja haluamme samalla kehittää kahvilakonseptiamme vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeisiin ja toiveisiin. Jaa  näkemyksesi kahviloista kanssamme ja osallistu Fazer-kahviloiden lahjakorttien arvontaan!
Fazer, kahviloiden edelläkävijä jo vuosisatojen takaa kysyy vielä tänä päivänä ideoita meiltä kuluttajilta kahviloiden kehittämiseen! Tämä on mielestäni
hienoa ja ideointi onnistuu vaivattomasti sosiaalisen median kautta!

Pala nousi kurkkuuni kun kävin tehtävänannossa mainituissa artikkeleissa. Kohdassa Pyhiinvaelluksesta oli asiaa pyhiinvaellusmatkasta Santiago de Compostelaan. Olin jo NIIN jättänyt ajatuksen vaeltämisesta taakseni ja taas se tuotiin eteeni. Liian monta käytännön asiaa olen asettanut sen edelle. Meniköhän suunnitelmat ihan uusiksi taas!

Hengellisyys verkossa...kukaan ei voi sanoa, mitä kukin hengellisiltä sivuilta etsii ja löytääkö etsimäänsä, mutta ainakin tänä päivänä on jo näin hyvä tarjonta yrittää vastata huutoon. Olisin taipuvainen uskomaan, että jossakin tapauksessa kuvat ja musiikki verkossa  vievät voiton tekstistä, sillä hengellisyys on niin ihmisen sisintä ja ehkä juuri herkkyys voi sitä koskettaa. Toki on aika myös sanoilla. 

Kappeli-sivusto oli tuttu, seurakuntamme nettisivuiltakin on linkki sivustolle. Sivuston rakenne on hyvä, uskoisin että sieltä etsivän on aika helppo löytää aineistoa ja kenties innostaa surffailemaan muuallakin kirkon sivustoilla. Seurakuntien nettisivuilta löytää vielä oikeastaan vain info-tietoa mutta ehkä vuosien päästä voi jo chatissa jutella seurakunnan työntekijän kanssa.

Tuomasmessussa olin käynyt vain fyysisesti, en nettisivuilla. Mutta kokemus oli miellyttävä tuttavuus, kuuntelin jopa muutaman tuomaslaulunkin.

Tehtävä: hartauden teko verkossa. Elämäni ensimmäinen verkkohartaus. Taitoni tällä alalla ovat vielä vaillinaiset vaikkakin opin nyt Slidesharesta sen joka olisi pitänyt oppia 5. tehtävässä! Esitykseni oli Power pointissa siirtymisineen ja fontteineen paljon hienompi, nyt Slideshare muutti fontteja joissakin kuvissa huonommiksi jotka menivät myös kuvien yli. Musiikkiakaan en osaa vielä tällaisiin liittää. Mutta jotain sain aikaiseksi.  Johdantoteksti Saarnaajan aika on- kohtaan on ollut sisälläni ja nyt tuli väylä kirjoittaa se auki. Kuvia valitessa oli kiva käydä omaa arkistoa läpi.

Elämän pelikortit

Sorsastuskausihan alkaa perinteisesti elokuussa. Toivon että silloin tiedän miten verkkoa käytetään hyväksi tuossa jutussa.  

Nyt maaliskuussa luulen tietäväni jotain yhteisöllisyydestä. Sillä ymmärrän jotain sellaista yhdessätekemisen meininkiä jossa jokaiselta osallistujalta vaaditaan jossakin vaiheessa enemmän tai vähemmän ideointia, käytännön puuhastelua ym. Vaikka kiinnostus itse kohteeseen olisi kuinka pientä tai isoa niin kaikki lasketaan. Osallistujien tulee tuntea "tulleensa kuulluksi" asian edetessä. Projektin, prosessin tai miksi sitä kutsutaankin lopuksi olisi hyvä pystyä toteamaan: "Me teimme sen".
 

Minun projektini pohja on luotu jo 1800-luvulla. Se seisoo tukevasti kirkonmäellä ja jos osaisi puhua, kertoisi monista elämän ja ihmisen vaiheista tähän päivään saakka. On siis aika antaa Pappilan pihamaan punaiselle varastorakennukselle ristikkoikkunoineen uusi elämä.

Pyysin FB-kavereita seurakunnan eri työmuodoista ideoimaan kanssani ajatusta. Google Documentti oli käytössä. Ja ideaa pukkasi! Rakennuksen punainen väri koukutti jouluun...tunnelmallista ja houkuttelevaa...seurakuntaan liittyvää...jotain kaikille seurakuntalaisille, ohikulkijoille..tuloksena syntyi Enkelikahvila!

Projekti etenee siten, että keväällä pidetään siivoustalkoot rakennuksessa. Fyysinen työ yhdistää ja siinä loputkin ideat saavat siivet alleen. Kaikkea ei tarvitse jakaa facebookissa vaan ihan siinä kasvotusten!! Syksyllä johti joulua mennessä on aika niputtaa ideat, perustaa oma facebook-sivu, jonka kautta saadaan kahvilassa myytäviä enkelituotteita myös paikallisilta. Valikoimaa täydennetään ostotuotteilla. Nettiä hyödynnetään maksimaalisesti.
 

Enkelikahvila aukaistaan jo hyvissä ajoin marraskuussa, toivotaan lunta mutta ei kovia pakkasia. Seurakunnan työntekijät esittäytyvät joululaulu- ja glögi-illoissa. Lähempänä jouua myydään joulukuusia. Koska rakennus on aivan kaupunkiin johtavan tien ja kävelytien vieressä, houkutellaan ikkunoiden ja ympäristön kynttilälyhdyillä ihmisiä paikalle. Musiikki täydentää idylliä.
Lapsityössä järjestetyt jouluvaellukset saavat oman kiintopisteen Enkelikahvilan suojissa.
 

Joulun jälkeen huomataan, että tämähän on hyvä juttu. Ei lopetetakaan sitä jouluun, vaan tehdään niitä netti-enkelikahvila. Matkitaan ruotsalaisia ja kehitetään sivuille mm. oma rukousseinä. Toisena seinänä voisi olla "Enkelin johdattamana", paikka johon voisi purkaa tuntoja elämäntieltä jolloin on ollut ihan varma että enkeli on ollut johdattamassa, auttamassa, pelastamassa.

Google - tuo mainio juttu jonka avulla löytää kaiken. Miten ajattelu muuttuu kun hakukohteeksi tuleekin oma minä? En epäillyt ettenkö löytäisi itseäni googlesta, mutta napin painalluksen jälkeen tulut 206 kertaa tuntui jo kornilta! Totuus oli tietysti se, että eihän ne kaikki haut liittyneet minuun, vaan etunimi ja sukunimi -kytköksillä saadaan paljon tuloksia.

Suurin osa minuun liittyvistä hakutuloksista liittyi seurakunnan työn kautta tuleviin. ...sanoi tiedottaja Leena Havusto. Näitä oli kaikista mahdollisista lausunnoista joita olin työhön liittyen antanut ja paljon oli muita lehti- ja tapahtumalinkkejä. Tämän kurssin myötä tietysti facebook, blogi ym. yhteydet löytyivät. Muiden kurssitovereiden blogikommentoinnit minun toimestani olivat myös näkyvissä, siitä en pitänyt.

Löytyi sieltä yllättävääkin. Yahoo muistutti kauan sitten antamastani kommentista liittyen erääseen lehtijuttuun. Ja löytyipä sieltä yhteys Jämsän Naisvoimistelijoihin. Leena H -naisvoimistelija, jos joku näin luulee, erehtyy. Myöskään minusta ei saa suunnistajaa vaikka joskus vuonna yks ja kaks eli kerran elämässäni olen osallistunut suunnistuksen iltarasteihin. Tuloksen voi halutessaan lukea vieläkin googlesta! Metkaa!

Jotkut haut yhdistyivät perheenjäsenten ja sukulaisten töihin, harrastuksiin ym. sidosryhmiin. Suojattu sukunimi rajoittaa hakuja ja kaikki samansukunimiset ovat siis jotenkin tuttuja. Mutta löytyi sieltä ihan sukututkimusaineistokain valokuvien kera.

Joten vain tuntuu, että elämän "jäljet" eivät pitäisi olla niin kaikkien katsottavissa, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei meikäläisestäkään sieltä löytynyt.

Kuvahaulla tulo tulokseksi 70 kpl:tta mutta minusta ei tullut esille kuin yksi lehdessä ollut kuva. Itsestään ei haluaisi kuin ihan vaan asiallista ehkä työhön liittyviä kuvia.

Oman blogin kävijä-tilastoinnista en ole ihan varma. Mitään yhteissummaa kävijöistä en osannut katsoa, mutta jos oikein laskin janan kävijät, sain tulokseksi 141 kävijää...voisikohan se pitää paikkansa. Tilastosivun hienot kaaviot osoittivat kuinka kävijöiden merkinnöistä saadaan vaikka mitä käppyrää aikaiseksi. Oli kellonaikaa ym...huojentavaa oli tieto oman blogini-kohdalla että "vain yhdestä maanosasta olivat minun lukijani tulleet"

Olinkin ajatellut että jossain vaiheessa törmään Twitteriin. On jäänyt mieleen se, että presidentti-Tarja lähetti aikanaan twitterin kautta tiedon kissansa kuolemasta. No, rekisteröityä tuli ja tällä kertaa kaikki meni niin kuin pitikin. Käyttäjätunnus ja sanasana kelpasi vielä toisellakin kirjautumiskerralla!

Twitter on ihan yhtä seka kuin facebook, sanon minä, mutta pitihän tehtävä suorittaa. Muutaman haun jälkeen päätin mennä huipulle, sanoin hakukenttään #Barack Obama ja kyllä sieltä tekstiä ja kuvia tuli. 3,123 twiittiä -> 681, 075 seurattua ja 13.022, 350 seuraajaa (ilmeisesti miljoonia!). Seurattu mies ja presidentin kisaan jotain 262 päivää jäljellä!

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Arja oli aloittanut tarinan hyvin ja olin vissiin heti toinen kirjoittaja ja vein tarinaa sisätiloihin myrskyn pauhatessa ulkona. Tähän jäi heti koukkuun koska osallistuminen oli niin helppoa. Seuraavana päivänä piti mennä katsomaan toisten kirjoituksia ja oli aivan ihanaa lukea miten tarina oli saanut jatkoa ja sisältöä. Kävin lukemassa tarinan etenemistä monta kertaa ja lisäsin myöyhemmin myös pienen jatkon keskelle toisen kirjoitusta. Oman kirjoittamisen aikana en huomannut, että joku toinen olisi ollut samoissa puuhissa. Kaiken kaikkiaan tämä yhteiskirjoittaminen oli mukava homma. Ja mitä dekkaristeja meistä löytyykään!

Keskustella verkossa...minullakin on mielipiteitä... omasta mielestäni aika monestakin asiasta... kiva katsoa mitä muut ajattelevat ja kirjoittavat... tämähän mielenkiintoinen tehtävänanto... eikä vaadi käyttäjätunnuksia ja salasanoja!!
 

Tämä oli alku joka muuttui ihan erilaiseksi tehtävän suorittamisen aikana. Olin kuullut Kirkon taholta kuinka Suomi24 kirkko kuulolla-palsta on noussut suosituimmaksi keskustelupalstaksi, olisipa kiva uppoutua sekaan.

Valitsin ensin jotain henkevää rukouksen suunnalta, sitten huomasin että se ei mene eteenpäin yhtään. Jospa siirrynkin ihan materiaan, euroihin, kiinteistöihin, kirkon asioihin ja ylipäätään pahuuteen tässä maailmassa. Kun luin viestiketjuja, välillä en tiennyt kirjoitammeko samaa suomen kieltä lainkaan? ja suoraan sanottuna en ymmärtänyt joistakin viesteistä yhtään mitään. Säälin Antti-pappia joka hienosti kylläkin referoi edellisiä kirjoittajia ja sai alkuperäisen kysymyksen kuulostamaan taas ihan järkevältä  ja sai hienon kirkollisen näkemyksen asiaan.

Seurasin viestiketjuja toista vuorokautta. Nuoriso kulki kotona selän takan kysellen mitä teen. Kerroin tehtävänannosta ja palstasta jolla olin. Kommentti oli ykskantaan: "Eihän siellä ole mitään järkevää".  Kyllä tämä melkein jäi minullekin päällimmäiseksi mieleen tästä. Kaikille jotakin, niin kai sen täytyy olla tässä maailmassa.  

Tarina kolmella kuvalla -mielenkiintoinen ja haastava tehtävä. Tehtävän annon jälkeen alkoi pään sisällä compuutteri raksuttaa. Ollakseni looginen blogitekstieni ja kriittisten äänenpainojeni suhteen, päätin eti että jotain rauhallista sen on oltava.
 

Kuvat olen itse ottanut reilut kymmenen vuotta sitten eräällä työntekijöiden syysretkellä Korpilahden Vaarunvuoressa. Kuvat puhuvat mielestäni samaa kieltä ja niillä kaikilla on oma rauhoittava ja vangitseva otteensa.

Ensimmäinen kuva on suosikkini. Silmä luulee aluksi, että kuvassa on soikea puun karahka, mutta se onkin vain erittäin tarkka heijastus vedestä. Viimeistä kuvaa olen käyttänyt monissakin eri yhteyksissä, sillä onhan siinä luonnonristi kaikessa karuudessaan.
 

Kahden ensimmäisen dian teksteistä en tiedä kenen runoilijan tai ajattelijan ne ovat. Olen saanut ne hyvältä ystävältä nimipäiväkortin mukana. Ne on helppo ymmärtää, ne tulevat ihan liki.
 

Viimeisen dian sanat ovat emerituspiispa Eero Huovisen. Olen aikoinani leikannut tämän tekstin sisältävän lehtileikkeen talteen, aikana, jolloin maailmaa vavisutti Thaimaan tsunami-onnettomuus.

Entä se tarina?

Luonto osaa tehdä sen, omista aineksistaan juuri oikeanlaisesti ja antaa ihmisille tilaisuuden ihastella, ihmetellä ja hengähtää, jos vain ihmisellä on aikaa ja vaivaa etsiä luonnon puhetta. Ehkäpä sen määrää pitäisikin tänä hektisenä aikana lisätä?

   Miksi yhden päivän aikana tarvitsisi ehtiä niin paljon?
  Eikö se jo riitä, että näin tänään tähdet. Eikä siinä ole kyllin yhdelle päivälle, yhdelle yölle.
 

     On hyvä muistaa, että toiset päivät luotiin touhua ja toimintaa varten, jolloin on aika
      kylvää ja niittää.
     Mutta aivan yhtä tärkeää on muistaa, että toiset päivät luotiin lepoa varten, jolloin
     on aika hiljentyä, rauhoittua ja vain olla ilman vaatimuksia.

  "Uskon, että Jumala on läsnä joka hetki jokaisessa paikassa, silloinkin kun en sitä ymmärrä.
Juuri luottamus Jumalan läsnäoloon tekee mahdolliseksi sen, että voin olla vaiti, ihmetellä,
hämmentyä, kysellä,oudoksua ja jopa suuttua.
Jumalan kanssa voi kamppailla vain silloin, kun hän on läsnä.
Ymmärtämisen ja vastausten etsimisen aika tulee tavallisesti vasta myöhemmin, ehkä ei milloinkaan tämän elämän aikana".

You Tube oli ennestään tuttu. Paljon on tullut katseltua musiikkivideoita, elokuvajuttuja, hauskoja kommelluksia ym. Nyt kun piti oikein miettiä minkä videon näyttäisi työkaveriporukalle, tulikin pulma.

Etsiessäni sopivaa kuljin erilaisia polkuja. Katsoin mitä olisi tarjolla aiheitten mukaan, viimeisimmät tai eniten katsellut...tarjonta on vaan niin mieletöntä. Muumien kohdalle teki mieli pysähtyä, mutta en kehdannut.
 

Jonkinlainen visio minulla oli mitä haen. Päätin kokeilla hakusanoja: mietiskelyä, hiljaisuutta ym. koska jotain tämän tyyppistä olin hakemassa. Ei mitän tyhjänpäiväisyyksiä. Löytyipä joitakin ihan mauttomiakij virityksiä!
 

Kukat, kauneus, puutarha...nämä sanat oli mielessä kun kirjoitin sanan "puutarhassa" ka sieltä tuli tämä Pekka Streng -Puutarhassa -video. Videossa itseäni miellytti korkeatasoiset kauniit kuvat, jotka vaihtuivat tarpeeksi nopeasti. Biisi ei ollut hääppöinen, mutta kokonaisuus piti otteessa. Itse olisin voinut katsoa sen ilman musiikkia. Hyvästä ja tyylikkäästä loppukuvasta jäi hyvä mieli.
 

Näytin videon neljälle työkaverille töissä, kolmelle naiselle ja yhdelle miehelle. Annoin heidän katsoa sen yksikseen jonka jälkeen kysyin muutaman kysymyksen siihen liittyen. Yllättävän erilaisia näkökulmia tuli esille katselijoiden suhteen. Suurin osa piti videota hyvin tehtynä eli sen tekemiseen oli panostettu. Näin talven keskellä kauniit kukkakuvat veivät ajatukset kesään. Joku koki videossa kuvattavan jopa elämän kiertokulkua. Yksi tylsistyi täysin jo puolessa välissä, biisi oli tylsä ja silloin oli peli jo menetetty. Kotioloissa vaihto seuraavaan videoon olisi ollut ajankohtainen. Ne joita se miellytti koki kuvien ja musiikin rytmin hyväksi ja jotka tukivat toisiaan. Siitä tuntui saavan jopa rentouttavan ja myönteisen olon, varsinkin kun sen voisi katsella isommalta screeniltä, esim. TV-ruudusta.

Laskurin ja erityisesti lukujen vinhan pyörimisen katseleminen ahdisti. Sinä aikana kun avasin laskurin, surffailin you tubessa, katselutin omavalintaista videota, miljoonia facebook-merkintöjä oli maailmalla tehty, satojatuhansia youtube-juttuja ym. Lukujen pyöriessä ajattelin että milloin tämä karkaa käsistä, mitä tämä on kymmenen vuoden päästä?!

Osuin penkkaripäivänä Tampereen keskustaan, jossa Hämeenkatu pitkin ajoi pitkä rivi kuorma-autoja kyydissään kova-äänisiä, hassusti pukeutuneita, iloisia nuoria. Ennen penkkari-päiviä lehdissä jo pohditaan mikä koulu voittaa penkkarijulisteen ajankohtaisimmalla idealla tai hienoimmalla visuaalisella toteutuksella, millä koululla oli tarpeeksi luovuutta. Yksi juliste jäi erityisesti mieleen: valkoisella pohjalla mustilla tikkukirjaimilla teksti: VÄHEMMÄN LUOVUUTTA - ENEMMÄN ÄLLIÄ!
 

Oliko opiskelija Mark Zuckerbergilla vuonna 2004 enemmän älliä kuin luovuutta keksiessään tämän naamakirjan vai molempia harvinaisen jalossa muodossa. Keksintö, jossa yhteydenpito toisiin onnistuu nopeasti, tehokkaasti, tavoittaa miljoonia ihmisiä, on levinnyt kuin kulovalkea maapallolle kielimuureista huolimatta, tuotettu sisältö pääosin myönteistä ym. ym. Ei huano!

Tässä vaiheessa haluan olla vielä hieman vastarannan kiiski kaikkeen sähköiseen, hajuttomaan ja mauttomaan kommunikointiin. Koska Face-alkua on käytetty ties mihin facediileihin, niin miltäs tämä kuulostaisi: FACEDAYS -NAAMAPÄIVÄT eli tavataan ystäviä ihan naamatusten jolloin voi vaikka ihan hypistellä kaverin uutta pusakkaa eikä tarvitse vain katsella kuvaa näyttöruudulla. Facedays-tapaamisista voi tiedottaa kaverille tietysi facebookissa..hymiöillä, kuvilla ja videonpätkillä voi herätellä mielenkiintoa!
 

Harjoitustyönä oli muodostaa ryhmä ja mietin miten pääsisin siitä "siitä mistä aita on matalin" ja keksin Kirkkonaiset, löydät ryhmän täältä Kirkkonaiset . Ajatus tuli juuri ajankohtaisesta seurakuntarakennemuutos-suunnitelmista joita seurakunnissa pitäisi nyt pohtia. Piispantalossa istuessani muiden tiedottajien kanssa ajattelin että voisihan näitä asioita pohtia vaikka naisten kesken kuuluisalla naisen logiikalla. Mukaan kutsuin naisia jotka työskentelevät niinsanotusti kirkossa.
Sivun perustamisessa tuli halu mennä ihan toiseen maailmaan eli sisustusmaailmaan ja hain kuvaksi Koti &Keittiö-lehdestä kuvan.

Kummassakohan maailmassa tämä erään hupikortin tapaus onnistuisi paremmin: kaksi pyylevää tätiä nauraa hörsköttävät ja teksti kuuluu: sitten kun tavatahan, puhutahan naamat väsyksihin!

Eräässä lehdessä oli saattohoitoa käsittelevä juttu jonka mukaan viimeisinä elinviikkoina kun ihminen on listannut kaikki ne asiat eletystä elämästä jotka kadutti, nousi ykköseksi se että oli elänyt liikaa toisten elämää, ei omannäköistä.

Tuo pysäyttävä juttu tuli mieleeni tämän oman blogini synnytystuskissa. Pitäisikö tämä oma ainutlaatuinen työ- ja yksityiselämä jakaa bittiavaruudessa päivä päivältä esim. facebookissa tai blogissa? Otanko taakakseni olla koko ajan hereillä ja päivittää viimeisetkin verho-ostokset ja sisustusliikebongaukset sillä ajatuksella, että joku täysin tuntematon henkilö saattaisi olla kiinnostunut niistä ja kenties saada hyötyä? Vai elänkö senkin ajan toisten kanssa tuntien heidän läsnäolonsa, ihon ja hengityksen.

Tuntuu että nämä muutamat rivit näillä profiili- ja blogisivustoilla ovat jo nyt avanneet väylän ihoni alle, josta en tiedä onko se hyvä vai huono tunne. Mitä kerron ja mitä jätän kertomatta. Toivon saavani siihen vastauksen tulevina viikkoina.

TOISAALTA

huomaan itsessäni lapsellista innostusta mennä katsomaan omaa profiiliani, josko joku olisi käynyt kommentoimassa. Ja jos on, tuntuu hyvältä, erittäin hyvältä!

Vinkkiosuus:

Viikonlopuksi teen ruoaksi "litistettyjä perunoita", sain ohjeen kun menin etsimään tätä tehtävää varten blogeja ja eksyin sisustus- ja puutarhablogeista ruoanlaittosivustoille ja kuinka ollakaan jonkun intoihmisen kokkailupalstalle jossa kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tuskin löydän sivustoja enää ikinä, mutta iski ajatus että josko tässä bittiavaruudessa olisi sittenkin jotain hyvääkin, tässä pienten arkisten asioiden jakamisessa toisten kanssa. Elämä on - nyt, tehdään siitä yhdessä kelvollista!